"Sitten, kun mä olen pienikokoinen.."

06.05.2022

"Sitten, kun mä olen laiha ja pienikokoinen, niin sit mä oon onnellinen"

Tuo lause on pyörinyt mun päässä monta vuotta, lukemattomia kertoja. Se pyöri mun päässä, kun painoin mielestäni liikaa ja se pyöri mun päässä, kun aloin olla jo vaarallisen alipainon rajoilla. Silloin, kun en syönyt mitään. Silloin, kun ruuan punnitseminen ja kalorien laskeminen oli mulle niin suuri pakkomielle, etten voinut enää oikeen nauttia ruuasta. Ruuasta tuli mulle niin hankala asia, että se ohjasi mun elämää aivan hirveällä tavalla. 

Syömishäiriöstä sairaalloisen liikuntaan

Syöminen on mulle ollut jo teinistä lähtien kauhean hankala asia. Kun muutin omilleni ja mieheni oli tällöin armeijassa, eikä kukaan ollut niin sanotusti vahtimassa mun ruokailuani. Mä näin loistavan tilaisuuden siis lopettaa täysin normaalin ruuan syömisen. Lopetin lähes kaikki hiilihydraatit, rasvat, kaiken (ja muistakaa, ihminen tarvitsee näitä ihan elääkseen). Laihduin parissa kuukaudessa yli 15 kiloa.  Lounaaksi saatoin syödä 50 gramman chiavanukkaan ja illalliseksi hieman kanaa ja pari palaa kukkakaalia. Muun ajan vain lenkkeilin. Juoksin, hölkkäsin, tein porrastreenejä, ihan mitä vaan, että sais ajatukset muualle. Välillä söin herkkuja ja kaduin joka ikinen kerta ihan kaikkea, mitä söin. Mä myös muistan sairastaneeni jonkun angiinan tapaisen sairauden niihin aikoihin ja mä oksentelin sen vuoksi tosi paljon. Mä olin siitä jotenkin tosi onnellinen. Oli ihanaa, että tää ruoka mitä mä syön ei pysyny mun sisällä. Kellekkään en kertonut ongelmista, mutta olihan ne aika helposti havaittavissa.
Mun mieheni muutti Tampereelle ja mä rupesin syömään jotakuinkin normaalisti. Pakolla, mutta kuitenkin. Mun täytyi esittää, että oikeasti syön ihan normaalisti, jottei kukaan huomaa sitä pahaa oloa. Kaikenmaailman dietit pyöri mulla jatkuvasti päässä ja mä ihailin tosi paljon ihmisiä, jotka pystyy olla syömättä. Tämmöinen ajattelutapa johti myös siihen, ettei mun treenaaminen ja syöminen ollut mitenkään tasapainossa. Välillä oli hirveitä treeniputkia ja välillä tuli syötyä vaikka ja mitä. Ja koko ajan tuntui kamalalta. 
Mä rupesin pikkuhiljaa saamaan kuvauskeikkoja, joissa mä olin mallina. Me ollaan otettu aina paljon kuvia mun siskon kanssa, jonka vuoksi mallina oleminen ei tavallaan ollut mulle kauhean vierasta. Mä myös rakastan olla kameran edessä. Mua pelotti nämä kuvauskeikat, sillä olin usein hieman isompi (omasta mielestäni) kun muut mallit ja mua kovasti jännitti, mahtuuko mulle tarjotut vaatteet päälle. Kuvauspäivät ja ihmiset olivat kuitenkin aina ihania, lukuunottamatta sitä yhtä kokemusta, jossa mua haukuttiin lihavaksi. En siis mahtunut koon 34 housuihin ja tämä oli heidän mielestään hirveää. 

Mä kyllä edelleen toki jännitän kuvauksia, mutta mä en enää samalla tavalla pelkää niitä. Oli tosi hyvä kartuttaa kokemusta kuvauksista, sillä se on tuonut mulle paljon itsevarmuutta ja voimaa. Nykyään olen myös muita malleja kookkaampi, mutta mitä väliä sillä on. Sitä paitsi, mä rakastan olla kameran edessä sekä myöskin kameran takana ja on ihanaa tehdä asioita, mitä rakastaa! 


Ennen liikuin ja söin vaan sillä agendalla, että laihtuisin. Nykyään syön ja liikun kunnolla vain siksi, koska se on keholle ja mielelle terveellistä. Mä jaksan paremmin ja näytänkin paljon paremmalta ja hyvinvoivalta. Ihokin voi paljon paremmin. En mä mikään langanlaiha ole, mutta ei mun tarvitse olla. Mä olen kaunis juurikin näin.

Mä haluan elää terveys edellä. Mä haluan, että mun ruokavalio, liikunta ja kaikki elämäntavat tukee terveellistä ja tasapainoista elämää. Tämä ajatusmalli on saanut mut voimaan todella hyvin. Kun syö hyvin, jaksaa tehdä töitä, nauraa ja olla omaitsensä. Kun liikkuu säännöllisesti ja hyvän maun rajoissa, sekin auttaa jaksamaan. Mä olen myös yrittänyt olla pitämättä mitään sen kummempia häädiettejä. Se tuntuu olevan morsianten trendi, enkä jotenkin halua olla osana sellaista. En halua muutenkaan enää olla osana laihdutuskulttuuria.

Mitä mä yritän siis sanoa, älä laihduta laihdutuksen takia. 

Älä liiku ja syö sillä agendalla, että haluat laihtua. Älä pidä sitä motivaation lähteenä. Se ei koskaan toimi. Ei ainakaan suurimmalla osalla ihmisistä. Kaikista tärkeintä on se, että sä olet terve ja onnellinen.

Mä haluan muistuttaa, että terveelliseen ruokavalioon kuuluu myös herkut ja herkkuja saa syödä! Herkut ei missään nimessä ole pahasta, jos niitä syö kohtuudella. 

Miksi mä puhun tästä nyt?

Mä olen suoraansanottuna kyllästynyt tähän kiiltokuvaelämään. Mä itse ihailen ihmisiä, jotka kertovat asioistaan ja kokemistaan hankaluuksista avoimesti. Se auttaa mua ymmärtämään itseäni paremmin ja mä toivon, että mun kirjoitus auttaa jotain toista samalla tavalla. Mulle riittää se, että edes yksi ihminen kokee samanlaltaisuutta tai helpotuksen tunnetta, lukiessaan tätä tekstiä. 

Te olette kauniita.

Muistakaa, että te olette oikeasti tosi kauniita. Mä en vaan sano näin, vaan mä oikeasti aidosti olen sitä mieltä. Muistakaa myös se, ettei ulkoinen kauneus ole se maailman tärkein asia. Onnellisuus koostuu aivan muista asioista. Ja muistakaa, ettei syömättömyys korjaa kaikkia ongelmia. Se vain pahentaa niitä. 
Huh, nyt mä aion tehdä itselleni pizzan. Koska nam!