Raikas kananuudelikeitto

01.05.2022

Me sairastettiin ensimmäisen kerran korona pääsiäisen aikoihin ja tauti jäi päälle pitkäksi aikaa. Taudin aikana ruokahalu katosi täysin ja mulla teki mieli ainoastaan joko todella rasvaisia ruokia tai sitten todella mausteisia ja raikkaita makuja. Koska todella rasvaista ruokaa en halunnut syödä kauheasti, mä halusin kehitellä jonkun ihanan mausteisen, pehmeän makuisen ja ravinteikkaan nuudelikeiton.

Niinkun mun kaikki ruokaohjeet, tämäkin on inspiraatio useasta ohjeesta ja olen tehnyt näistä vain omanlaisen. Tämä on kuitenkin minun makuuni oleva keitto ja suosittelen kaikkia kyllä kokeilemaan!

Raikas nuudelikeitto

(Tästä tulee 1 iso annos)
  • 0,5dl vettä
  • kanaliemikuutio
  • 2tl raastettua tuoretta inkivääriä
  • 1 punainen chili
  • 3 herkkusientä
  • 1 paistettu kananrinta
  • korianteria
  • soijaa
  • 1 lime
  • 1dl kookosmaitoa
  • 1 annos nuudelia

Valmistusohje

Laita vesi kiehumaan ja heitä joukkoon kanaliemikuutio, tuore inkivääri raastettuna. Pilko chili ja laita osa siitä kiehuvan veden joukkoon. Keitä 5 minuuttia. Pilko herkkusienet reilun kokoisiksi sekä (joko paista kana tai ota kypsennetty kana kaapista) ja revi kana paloiksi. Heitä joukkoon pilkotut herkkusienet sekä kana. Lisää joukkoon korianteria maun mukaan, n. 2 tl soijaa, limen kuorta raastettuna sekä puolikkaan limen mehu. Lisää noin 1dl kookosmaitoa (voit laittaa vähemmänkin, maun mukaan) sekä nuudeliannos. Keitä vielä niin kauan, kunnes nuudelit ovat kypsiä. Tarjoile tuoreen chilin ja korianterin kanssa. Annokseen kannattaa puristaa vielä raikasta limen mehua.